Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Jo alkuvuodesta kaverini tiedusteli kiinnostustani Etelä-Etelä-Helsingissä järjestettäviä olutfestareita kohtaan. Liput 60 euroa per päivä, paikalla kymmeniä huippupanimoita ja 7 tuntia aikaa nauttia niin monta olutta kuin jaksaa tai kehtaa. Kyllähän tuollainen toiminta kiinnostaa, joten heti lippujen tullessa myyntiin piletit taskuun ja lauttaa varaamaan.

Harjoitukset: Tallinnan ympäri puolessa päivässä

Seilasimme paikalle perjantaina jo hyvissä ajoin, vaikka olimme varovaisesti hankkineet vain lauantaille festariliput. Tarkoituksena oli ottaa perjantaina tuntumaa Tallinnan jatkuvasti kehittyvään olutskeneen katutasolla ja päädyimmekin muutaman mutkan, terassin, pullokaupan, ravintolan ja imperial stout -tastingin kautta Pudeliin Telliskiveen. Mukava baari, mukavat terassit, mukavat ravintolat, mukava kaupunki, mukavat stoutit. Pullokaupat kaupungin muuhun hintatasoon nähden aika hintavia, mutta vähintään semimukavia nekin. Tärppinä mainittakoon kohtuuhintainen, mutta laadukas italialainen ravintola Controvento vanhassa kaupungissa.

Perjantain vapaan seurustelun uuvuttamina vaelsimme kauniissa lauantaisessa kevätsäässä Estonian Burger Factoryyn nauttimaan burgerit, josta retkikuntamme uudella innolla ladattuna laahusti kohti matkan virallista osuutta ja Kultuurkadelia. Ukko jonoon, lasi käteen, takki narikkaan ja ihmettelemään mikä olut täyttäisi lasini ensimmäisenä. Täyttäminen tässä tapauksessa tarkoittaa noin puolen desin tai joskus jopa täyden desin maistiaista, mutta kuitenkin. Hetken haahuilun jälkeen Bevogin tiskiltä passionhedelmä tupla-ipaa lasiin ja festarit käyntiin. Erinomainen hedelmäinen ja ryhdikäs DIPA loi hyvän startin. Bevogin soisi rantautuvan Suomeenkin vahvemmin, koska ennen tapahtumaa ja tapahtumassa maistamani tuotteet ovat laadultaan huippuluokkaa.

Esirippu nousee: Huipputoimintamalli haussa

Neuvostohenkisessä, mutta modernisti remontoidussa Kultuurkadelissa jokaisella panimolla on oma tiskinsä, jossa tarjoillaan kahta olutta kerrallaan ja 7 tunnin session puolessavälissä oluet vaihtuvat. Osa panimoista vaihtoi uuteen heti kun edellinen tuote loppui, osa odotti session puoleen väliin.  Ensimmäisessä sessiossa oli pääsääntöisest painotettu prosenteiltaan kevyempää kamaa ja toiseen kattaukseen oli isketty vahvemmat tykit.

Yksi huolenaihe kuitenkin jyskytti takaraivossa. Millainen maistelutahti on optimaalinen? Olin tehnyt etukäteen pohjatyötä ja valinnut listalta noin 70 olutta jotka haluaisin tapahtumassa maistaa. Niiden joukosta valitsin vielä noin 20 ehdottomasti maistettavien listalle. Oli vaikea arvioida etukäteen mikä on sopiva tahti, jotta toisen setin vahvat imperial stoutit ja barley winet mahtuvat vatsaan ja päähän, ja mielellään vielä niin että niistä vielä muistaakin jotain. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi ja ripeämpikin tahti olisi varmasti ollut sopiva. Ehdin maistamaan karkeasti otettuna puolet tuosta alkuperäisestä listasta ja kunto lähtiessä oli vallan mainio.

Koen vieraaksi ajatuksen toisten rakkaudella valmistamien tuotosten poiskaatamisesta, varsinkin kun annoskoko oli muutenkin jo varsin maltillinen. Muutaman oluen kohdalla totesin kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi hankkiutua siitä eroon ja kärsiä omantunnontuskat.

Wild Beerin Yadokai oli näistä ainut epämiellyttävän maun vuoksi viemäriin joutunut. Levällä, tyrnillä ja yuzulla maustettu 13 % saison oli sen verran erikoinen viritelmä, että en yrittänyt edes ymmärtää paria hörppyä enempää. Ehkä matalampi ABV olisi toiminut tässä paremmin, mutta toisaalta saken ystäville tuo saattaa tarjota miellyttävän elämyksen.

Pahimman piston sydämessä tunsin kuitenkin De Struisen Elliot BrewReservan kohdalla, joka on vuosia (olisiko ollut 4?) viskitynnyrissä kypsytetty barley wine/imperial ipa. Todella vahva viskin maku oli miellyttävä, mutta aika ja paikka näin intensiiviselle oluelle oli aivan väärä. Tuo vaatii rauhallisemman ympäristön ja paljon aikaa. Jostain syystä sain De Struisen tiskiltä lähes täyden lasin, joten jaoin siitä osan seurueeni kanssa ja sen jälkeen suru puserossa juoma kohti viemäriä.

Ensimmäinen näytös: -Happamia, sanoi hai berliner weisseistä.

Ensimmäisen setin mielenkiintoisista elämyksistä parhaiten jäi mieleen tynnyrikypsytetty Mikkellerin Raspberry trippelbock. Tämä olut ei ollut edes alkuperäisellä 70 oluen ennakkolistallani, mutta pöydässämme tämä keräsi sen verran paljon kehuja, joten olihan se koejuotava. Todella hedelmäinen ja syvä maku, joka ei kuitenkaan ollut liian makea. Erinomainen.

Kahvilla ryyditetyt berliner weisset olivat myös kiinnostava kokemus. Ruotsalaiset Brewskin Kikiwabu Coffee Berliner ja Stockholmin Drop Coffee Sour olivat piristäviä kuriositeetteja. Kikiwabussa oli todella miellyttävä ja pehmeä kahvin aromi, joka ei osunut lainkaan yhteen happaman ja sitruksisen maun kanssa. Mienkiintoinen ja hämmentävä olut. Stockholmin versiossa aromi jäi selkeästi kikiwabusta ja jäi aika ohueksi, mutta muuten olut menee kategoriaan "ihan ok". Kikiwabulle annan ehdottomasti toisen mahdollisuuden jos jossain tulee vastaan, ehkä suurempi annos tuo selkeyttä ja järkeä tuohon mindfuckiin.

Yleisesti ottaen hapanoluet olivat vahvasti edustettuna, mutta ilokseni joukosta nousi esiin myös muutamia loistavia ipoja ja pari kiinnostavaa erikoisempaa viritelmää. Esimerkiksi Mikkellerin Wineale 12 B-side oli jännittävä yhdistelmä oluen ja viinin makuja, joka toi mieleen geuzemaisen makumaailman. Hapan toki sekin.

Väliaika: Nakkia ja pullaa

Hieman ennen keginvaihtoja iski nälkä ja samalla joissakin tiskeissä tarjottiin ei-oo:ta, joten erinomainen ja luonnollinen hetki ruualle. En tainnut olla ainut asian näin kokenut, koska pihan pizzakärryssä oli tunnin jono, hampurilaiskärryssä puolen tunnin jono, yksi kioski oli laittamassa pillejä pussiin ja loppujen edessä parveili sen verran porukkaa että en viitsinyt edes vaivautua. Onneksi läheinen bensa-asema tarjosi pahimpaan hätään varsin kelvollisen hodarin sopuhintaan, joten nakkisämpylä naamaan ja takaisin tutkimusmatkalle.

Toinen näytös: Tynnyrissä kasvaneet

Toisen setin pääosassa oli tynnyrikypsytetty imperial stout. AF Brew:n Lobotomiya BA ja Lervigin Sippin' Into Darkness BA vetivät roolinsa vakuuttavaan tyyliin. En tehnyt muistiinpanoja, joten kovin tarkkaa kriitiikkä en pysty antamaan, mutta Lobotomy oli muistaakseni mukavasti kuivaan kallellaan oleva ja terävä, mutta tasapainoinen tyylilajinsa edustaja. Sippin' Into Darknessin perusversion rankkaan varsin korkealle kuvitteelisessa "parhaat maistamani imperial stoutit" -listallani, eikä tynnyrittäminen tehnyt oluesta yhtään hassumpaa. Makea, vaniljainen, mutta ei kuitenkaan liian siirappinen tuotos. 

Pidän jostain syystä yhdistelmästä, jossa imperial stoutin jälkeen nautin hapanolutta, mielellään rotevaa gosea tai geuzea, mutta jämäkämmät berliner weissetkin ajaa asian. Del Ducaton Kiss Me Lipsialle rakensin avopaikan käyttämällä tätä taktiikkaa, ja italiailainen panimo viimeisteli inzaghimaisella varmuudella. Tätä olen maistanut aikaisemmin One Pintissa ja siitä lähtien olen haaveillut saavani tätä lisää. Ehdottomasti yksi festareiden parhaita oluita. Mukavan hapan, kuiva, sitruksinen, limemäinen, ehkä jopa vähän grannysmithmäinen ja suolainen makupommi, joka tuntuu luissa ja ikenissä asti. Käsittämätöntä että 4 % ABV:llä saa tälläisen makuelämyksen aikaiseksi.

Jälkinäytös: Lit AF

Erityisen positiivisen kuvan itsestään jätti venäläinen AF Brew. Pietarilaispanimon berliner weisset Raspberry Is My Missionary ja Passion Is My Confession toimii genressään loistavasti. Kirkkaan punainen RIMM oli todellinen ilo silmälle. Suurempi annos tuota vadelmaista, mutta hapanta herkkua aurinkoisella terassilla houkuttelisi. Kuten edellä jo mainitsin, heidän Lobotomiya BA oli kenties koko tapahtuman paras IS, mikä on tuossa seurassa varsin kova kehu. Heidän Vermont/New England IPA Star 14 oli genressään myös pätevä, vaikkakin yleisesti ottaen vierastan tuon tyylin saamaa hypeä.

Kokonaisuudessaan järjestelyt toimivat erittäin hyvin, eikä jonoja ruoka-aluetta ja Omnipollon massapsykoosia lukuunottamatta ollut juurikaan. Muutama hikinen olutnörtti jämähti reittaamaan tiskin eteen heti lasin saatuaan, vaikka takana oli lisää hikisiä olutnörttejä lasi tyhjänä. Sinänsä tapahtuman luonteeseen toki kuuluu mahdollisuus jutustella panimon väen kanssa ja makustella olutta samalla, mutta ehkä askel sivuun olisi paikallaan. Noh, pieni harmihan tuo kokonaisuudessa oli. Tilat toimi kivasti, vessaan pääsi nopeasti ja panimoiden taso oli kova.


Eiköhän ensi vuonna tule lähdettyä uudelleen. Kahden päivän kokonaisvaltainen TCBW-kokemus houkuttelisi, mutta toisaalta myös päivälautta-festari-iltalautta -combo voisi toimia. Tapahtuma loppuu jo kello 22, joten jos Tallinnan yöelämä ei nappaa, ehtii iltalautalla vielä näppärästi Helsinkiin. Toisaalta miksi Tallinnan yö ei kiinnostaisi? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme Nopeeta: NEIPAa kolmella tavalla

Kolme Nopeeta: To Øl

Kolme Nopeeta: Sonnisaari Humalaja, Kuula ja Juomahammas II