Craft Beer Helsinki 2017
Helsingin Rautatientorilla pakolaisiin liittyneet mielenosoitukset olivat vaihtuneet aitoihin ja bajamajoihin. Eli heinäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Craft Beer Helsinki valtasi torin. Toisen kerran järjestetty tapahtuma oli kuulopuheiden mukaan kärsinyt ensimmäisellä kerralla pienistä lastentaudeista, joten pitihän asian tola käydä itse kokemassa.
Perjantaina viiden pintaan paikalle saapuessa jono oli karmaiseva (toki kuulemma nopeasti vetävä), mutta ennakkoon hankittu lippu mahdollisti about sadan metrin jonon ohittamisen ja sisäänpääsy sujui kuin vettä vaan. Tapahtumassa ostaminen tapahtuu etukäteen ladattavalla kortilla. joten ennalta ladattu kortti kouraan ja ihmettelemään. Sisällä porukkaa oli tässä vaiheessa jo aika paljon, mutta siedettävä määrä. Omnipollon tiskille ja kortinlatauspisteelle olisi tässä vaiheessa saanut jo nauttia pidemmästä jonosta. Istumapaikkojen löytäminen oli jo käytännössä mahdotonta, mutta seisomapöydistä pienellä etsimisellä löytyi sijaa.
Olihan siellä jonojen lisäksi oluttakin. Tarjonta oli laadukasta ja kolmenkymmenen panimon joukossa suuri määrä kiinnnostavia. Erityisesti mieleen jäi puolalainen Browar Pinta. Olin etukäteen antanut ymmärtää heidän ipojensa olevan laadukkaita, mutta jonossa edellä ollut henkilö sai lasiinsa kirkkaan punaisen ja erittäin kauniin oluen, joten muutin suunnitelmia lennosta ja päädyin peesaamaan. Ja kyllä kannatti! Kwas Jota oli hieno herukkasour, jossa raikas happamuus ja vieno makeus olivat erittäin hyvin tasapainossa. Sopivasti ryhtiä ja purevuutta. Mahtava! Myös TCBW:ssä yllärisuosikki oli punainen sour, joten pitäiskö tästä vetää johtopäätöksiä? Myöhemmin lasiin päätyneet IPA:t olivat myös kelpoja. Järjestäjille pisteet vähän eksoottisemman ja erinomaisen panimon saamisesta kattaukseeen.
- Donut Islandin ja Hiisin tarjonta. I Hop It's Not A Problem #2 NEIPA oli Cool Headin näkemystä pehmeämpi ja Hiisin Itse #500 oli puolestaan hieno karviaissour. Muitakin hyviksi koettuja tuttuja oli tarjolla, mutta pyrin pitämään pääpainon uusissa tuttavuuksissa.
- Olarin panimon MC Taakibörsta IPA:a pääsin myös vihdoin ja viimein makustelemaan ja todella toimiva mangoinen IPA se olikin. Olarissa hanskataan ipojen teko!
- Festarin odotetuimmista oluista Omnipollon Hypnopompa, Gimbagagompa ja Stonen Mocha IPA olivat loppu jo perjantaina alkuillasta, mikä on jossain määrin käsittämätöntä. Aikainen lintu madon nappaa ja semiaikainen mato ei saa mitään, vai miten se menikään?
Sitten vielä pientä urputusta. Festareiden tarjonta oli oluen ja ruuan puolesta sen verran kiinnostava, että voisin hyvin kuvitella viihtyväni useampanakin päivänä ja/tai pidemmän session. Nyt monen tunnin seisominen alkoi jurppia ja kortinlatauspisteelle jonottaminen ei juurikaan houkutellut. Pieni jono silloin tällöin ei haittaa, mutta jos operaationa on jonottaa latauspisteelle, jonottaa ruokakojulle, jonka jälkeen saa vielä jonottaa oluttiskille, että pääsee syömään ja juomaan seisaaltaan, niin kyllä toiminnanjanoisen seurueen mieleen alkaa kehittymään vaihtoehtoisia suunnitelmia. Varsinkin kun 100 metrin päässä on Sori-Kaisla-Black Door -kurvi, jossa oluthampaan ja ruokahampaan kolotuksen saa tyydytettyä käytännössä samoilla hinnoilla ja istualtaan.
All in all, viime vuodesta oltiin ilmeisesti kuitenkin parannettu ja miksei sama suunta jatkuisi ensi vuodelle? Aihio on kunnossa ja näkemystä selkeästi löytyy.
Perjantaina viiden pintaan paikalle saapuessa jono oli karmaiseva (toki kuulemma nopeasti vetävä), mutta ennakkoon hankittu lippu mahdollisti about sadan metrin jonon ohittamisen ja sisäänpääsy sujui kuin vettä vaan. Tapahtumassa ostaminen tapahtuu etukäteen ladattavalla kortilla. joten ennalta ladattu kortti kouraan ja ihmettelemään. Sisällä porukkaa oli tässä vaiheessa jo aika paljon, mutta siedettävä määrä. Omnipollon tiskille ja kortinlatauspisteelle olisi tässä vaiheessa saanut jo nauttia pidemmästä jonosta. Istumapaikkojen löytäminen oli jo käytännössä mahdotonta, mutta seisomapöydistä pienellä etsimisellä löytyi sijaa.
Olihan siellä jonojen lisäksi oluttakin. Tarjonta oli laadukasta ja kolmenkymmenen panimon joukossa suuri määrä kiinnnostavia. Erityisesti mieleen jäi puolalainen Browar Pinta. Olin etukäteen antanut ymmärtää heidän ipojensa olevan laadukkaita, mutta jonossa edellä ollut henkilö sai lasiinsa kirkkaan punaisen ja erittäin kauniin oluen, joten muutin suunnitelmia lennosta ja päädyin peesaamaan. Ja kyllä kannatti! Kwas Jota oli hieno herukkasour, jossa raikas happamuus ja vieno makeus olivat erittäin hyvin tasapainossa. Sopivasti ryhtiä ja purevuutta. Mahtava! Myös TCBW:ssä yllärisuosikki oli punainen sour, joten pitäiskö tästä vetää johtopäätöksiä? Myöhemmin lasiin päätyneet IPA:t olivat myös kelpoja. Järjestäjille pisteet vähän eksoottisemman ja erinomaisen panimon saamisesta kattaukseeen.Muuta maininnan arvoista:
- Cool Headin vahva tekeminen. Vanha tuttu NEIPA Summer in Vermont oli edelleen erittäin hyvä, vaikkakin vähän rajumpi kuin edellisellä maistamiskerralla, jolloin olut livahti suoraan Suomen parhaiden ipojen joukkoon. Myös heillä tehty Orwellian Nightmare imperial stout oli tasapainoinen ja vaniljainen kokonaisuus. Kevyet sourit olivat myös varsin ok, vaikkakin jäähileen alle hautaaminen peittääkin itse oluen aika tehokkaasti.- Donut Islandin ja Hiisin tarjonta. I Hop It's Not A Problem #2 NEIPA oli Cool Headin näkemystä pehmeämpi ja Hiisin Itse #500 oli puolestaan hieno karviaissour. Muitakin hyviksi koettuja tuttuja oli tarjolla, mutta pyrin pitämään pääpainon uusissa tuttavuuksissa.
- Olarin panimon MC Taakibörsta IPA:a pääsin myös vihdoin ja viimein makustelemaan ja todella toimiva mangoinen IPA se olikin. Olarissa hanskataan ipojen teko!
- Festarin odotetuimmista oluista Omnipollon Hypnopompa, Gimbagagompa ja Stonen Mocha IPA olivat loppu jo perjantaina alkuillasta, mikä on jossain määrin käsittämätöntä. Aikainen lintu madon nappaa ja semiaikainen mato ei saa mitään, vai miten se menikään?
Sitten vielä pientä urputusta. Festareiden tarjonta oli oluen ja ruuan puolesta sen verran kiinnostava, että voisin hyvin kuvitella viihtyväni useampanakin päivänä ja/tai pidemmän session. Nyt monen tunnin seisominen alkoi jurppia ja kortinlatauspisteelle jonottaminen ei juurikaan houkutellut. Pieni jono silloin tällöin ei haittaa, mutta jos operaationa on jonottaa latauspisteelle, jonottaa ruokakojulle, jonka jälkeen saa vielä jonottaa oluttiskille, että pääsee syömään ja juomaan seisaaltaan, niin kyllä toiminnanjanoisen seurueen mieleen alkaa kehittymään vaihtoehtoisia suunnitelmia. Varsinkin kun 100 metrin päässä on Sori-Kaisla-Black Door -kurvi, jossa oluthampaan ja ruokahampaan kolotuksen saa tyydytettyä käytännössä samoilla hinnoilla ja istualtaan.
All in all, viime vuodesta oltiin ilmeisesti kuitenkin parannettu ja miksei sama suunta jatkuisi ensi vuodelle? Aihio on kunnossa ja näkemystä selkeästi löytyy.
Kommentit
Lähetä kommentti