Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Näin sen koin giffein: Pyynikin Cloudberry Saison 4,7 %

Kuva
Testiiin Pyynikin lakalla (sillä marjalla) maustettu maitokauppasaison.



Lasiin soljuu keltainen ja samea olut.



Tuoksussa vehnäoluen tunnelmaa.



Ja jonkun verran hapokkuutta.



Maku on kevyt ja kuiva.



Sekä kesäinen ja raikas.



Mutta ohi todella nopeasti.



Lakkaa en löydä vaikka yritän etsiä.



Odotin enemmän.



Ei huono, mutta ei myöskään maailmaa mullistava.



Eiköhän tämä ollut tässä.



Kolme Nopeeta: Sonnisaari Humalaja, Kuula ja Juomahammas II

Kuva
Eräänä iltana ammoisina aikoina astelin, muistaakseni vielä silloin Iso-Roballa sijainneeseen, Black Dooriin ja näin listalla Sonnisaaren panimon. Pienissä kopsuissa varmaan tuumasin, että onpa tyhmä nimi panimolla, ja olutkin lienee maatalousoppilaitoksen panokurssin harjoitustyön tasoa, joten jätän tällä kerralla väliin. Olin varmaan niihin aikoihin kokenut pettymyksiä tuoreilta suomalaisilta panimoilta. Jo heti seuraavana päivänä tajusin virheeni, mutta silloin oli auttamattomasti myöhäistä ja kegit juotu tyhjäksi. Tästä viisastuneena olenkin pyrkinyt nauttimaan Sonnisaarta, kun tilaisuuksia on siunaantunut. Pääkaupunkiseudulla se tapahtuu valitettavan harvoin. Pilsnereiden taistossa Sonnisaaren kauppavahvuinen versio maistui oikein kelvosti.
Panimo tuntuu keränneen pientä pöhinää ympärilleen, ja heidän twitterinsä mukaan Humalajaa oli jopa Kööpenhaminassa Mikkellerin baarissa tarjolla, mikä on minun kirjoissani hieno saavutus. On toki myös mahdollista, että ukot pyörivät pitkin K…

Näin sen koin giffein: Brekeriet Moses Gose 4,6 %

Kuva
Ruotsalaista gosea tällä kertaa



Ostopaikkana pullokauppa Pien.


Ulkonäkö samea ja mehumainen.




Tuoksussa sitrushedelmää.



Maussa happamuutta..



..ja ripaus suolaa.



Todella raikas!



Erinomainen juotavuuus.



Yleisfiilis jotain tämänkaltaista.





Eiköhän tämä ollut tässä, ensi kertaan!

Näin sen koin giffein: Ruosniemen Vuorineuvos Tullibardine BA 10 %

Kuva
Viskissä marinoitunut Vuorineuvos saunan lauteilla.



Kohtalona kuitenkin jääkaapin kautta lasiin.



Vaahtoa, valtavat määrät vaahtoa.



Tuoksussa tummia hedelmiä..



..ja häivähdys alkoholia.



Maussa paahteisuutta, kahvia, vaniljaa..



..sekä viinimäistä otetta myös havaittavissa.



Miellyttävän pehmeä!



Ehdottomasti jatkoon.




Stone IPA - Nuori yksilö tapaa 9kk iäkkäämmän veljensä

Kuva
Tilasin viime jouluksi Alkon vasta-avatusta nettikaupasta joulujuomat suoraan joulunkaupungin myymälään. Aikamoisen säädön ja venkslaamisen jälkeen laatikko löytyikin oikeasta kaupungista, vain kolmen viikon pyörittelyn jälkeen. Onneksi tällä kertaa olin ottanut sen verran ennakkoa, että joulua ei tarvinnut viettää kuivin suin. Paketissa oli mukana Stonen IPA, joka näköjään oli jo vastaanottohetkellä melkein viiden kuukauden kunnioitettavassa iässä, eli tölkitetty elokuussa. En kiinnittänyt silloin asiaan huomiota, mutta nyt (toukokuussa 2017) kun sain lähetyksen lapsuusmuistoja äidiltäni, oli paketissa mukana tämä maailmaa kiertänyt ja nähnyt tölkki. Ikää juomalla on siis kymmenisen kuukautta ja parasta ennen lähestymässä kovaa vauhtia, joten päätin hakea Alkosta verrokiksi tölkin tuoreempaa tavaraa ja katsoa onko "kypsyttely" vaikuttanut millään tavalla.



Koska uusi versio ei ollut kovin tuore sekään (tölkitetty 5. huhtikuuta), ei odotukset olleet kovin korkealla testin su…

Kolme Nopeeta: Suomalaisten pilsnereiden Fuck, Marry, Kill

Kuva
Jos Fuck, Marry, Kill ei ole pelinä tuttu, siihen pääsee tutustumaan esimerkiksi täällä. Pelin pelaaminen oikeilla ihmisillä (saati sitten eläimillä) on moraalisesti arveluttavaa, myönnetään, mutta suomalaisten pilsnereiden kohdalla en näe eettisiä ongelmia. Pilsnereiden uudesta tulemista on viime aikoina kohkattu maltillisesti, joten päätin ottaa kolme kotimaista pilsiä testiin ja laittaa ne jonkunlaiseen järjestykseen.
Mukana pelissä ovat:
Kanavan Panimon Sulku 5,2 %
Sonnisaaren Pils 4,7 %
Beer Hunterisin Mufloni Pilsner 5,5%



Väittävät ettei ulkonäöllä ole väliä ja sisus on se mikä merkkaa, höpö höpö. Ilokseni kaikki pullot ovat visuaalisesti kivannäköisiä, vaikkakin erilaisia. Sonnisaari ja Mufloni ovat pelkistetyn tyylikkäitä. Sulun raikas ote ja kesäinen vesistö hivelee silmää. Jos jotain eroja on saatava, niin ehkä Sulku vie tämän erän täpärästi.

Lasiin kaadettuna väri- ja vaahtoeroja löytyy. Sulun kaunis kuparinen väri antaa viitteitä maltaisuudesta, kun taas Sonnisaaren kellertä…

Sori Brewing Laudatur XVI: Näin sen koin giffein.

Kuva
Tästä siis kyse: Sori Brewing Laudatur XVI, 11 %, viskitynnyrikypsytetty strong ale.
Pullo Alkosta 8 €.
Pullo auki ja olut lasiin.
Yllättävän tumma..
Aromissa on rusinaa..
..ja alkoholia
Ja sitten maistamaan!  Viskiä tuntuisi olevan. Maltaista makeutta löytyy myös reilusti. Oikeastaan todella karamellinen.
Tasapaino kuitenkin pysyy mukavasti.
Jälkimaku lämmittää kivasti. Nautinnollinen! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, täältä tähän.